Yksin sinä olet ihminen. Yksin.

“Ei tää oo varmaan mitään, kun musta tuntuu, että kavereillakin on vaikeampaa…” Voi, mitä tarinoita tuon aloituksen jälkeen olen kuullut! Enkä ainuttakaan, jossa nuoren huoli itsestään ja omasta voinnistaan olisi ollut turha. Päinvastoin. Avun pyytäminen on vienyt aikaa. Kepeitä kolkutteluja eri toimijoiden oville. Varovaisia tunnusteluja. Vetäytymisiä. Häpeä, ettei pärjännyt yksin tai onnistunut siinä, missä luulee…

Hyvinvoinnin akatemia – kissoja pulpeteilla ja kaikuja koulujen käytäviltä

“Mä nään tähtii. Mä vaan hiihdän. Mä rukoilen. Mä hiihdän. Sun lapset kasvaa. Mä vaan hiihdän. Meret nousee. Mä hiihdän” Erin teki hienon version Antti Tuiskun biisistä. Tänä syksynä olen “hiihtänyt” paljon. Kävellyt, maadoittunut, karistanut tarttuvia tunteita. Etten kyynistyisi. Etten turhautuisi. Siihen ei ole syynä oma elämä. Ei työ. Nuoret tai perheet. Ei. Sen, jos…