Oppilashuolto on mahdollisen sote-muutoksen myötä noussut julkiseen keskusteluun. Viimeinkin.

Keskustelu kuitenkin ontuu kuin puujalkainen vanhus. Toisaalta se kuvastaa surullisuudessaan nykymuotoisen oppilashuollon kokonaisuutta varsin hyvin. Kahden eri toimialan hallinnoima kokonaisuus vaatisi vankkaa yhteistyötä ja yhteistä johtamisen kulttuuria. Sillä oppilashuolto ei suinkaan ole ainoastaan kuraattorin ja psykologin palvelu kouluyhteisössä, se on myös koulu-ja opiskeluterveydenhuollon palvelu kouluyhteisössä.

Kolmannesta toimijasta, terveydenhoitajasta ei haluta puhua ja jos joku erehtyy nostamaan roolin esille, osaaminen latistetaan sairaanhoitoon ja terveystarkastusten mittauksiin. Kerrotaan vimmaisesti siitä, mitä terveydenhoitajan oletetaan tekevän, mutta ei ymmärretä, ettei nähdä metsää puilta. Olettamus istuu sitkeästi paitsi kouluyhteisöissä myös organisaatioissa, joissa toimintaa johdetaan. Terveydenhoitajana olen taistellut näitä oletuksen tuulimyllyjä vastaan vuosikymmeniä. Heikolla menestyksellä.

Terveydenhoitajan työ ei ole sairaanhoitoa, vaikka niin monesti toivottaisiin. Toki sairaanhoidollisia pikkuvammoja tulee pitkin koulupäivää ja ne hoidetaan. Suhde lapseen ja nuoreen syvenee jokaisen kohtaamisen myötä. Terveydenhoito ei ole sairaanhoitoa, koska hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaaminen on aivan oma erikoisalansa. Terveydenhoitaja on myös sairaanhoitaja, mutta koulutus on paitsi pidempi, myös loppuvaiheessa näkökulmaltaan täysin toinen. Toive, että terveydenhoitaja pysyisi sairaanhoitajattaren lestissä on valitettavasti toive palata aikaan ennen kansanterveystyötä.

Oppilashuollon keskustelussa ymmärretään psykologi psyykkisen hyvinvoinnin osaajana ja kuraattori sosiaalityön osaajana. Terveydenhoitajan rooli leikataan tyngäksi ja mielletään jonkinlaisena fyysisen terveyden osaajana. Todellisuudessa terveydenhoitajan työ läpileikkaa myös kuraattorin ja psykologin roolit.

Terveydellä tarkoitetaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Lisäksi nostaisin rinnalle myös yhteisöllisen hyvinvoinnin. Terveystarkastuksessa käydään läpi kaikki nämä terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueet. Omassa työssäni keskusteluissa nousevat tarpeet painottuvat psyykkisen hyvinvoinnin kysymyksiin, mutta myös sosiaalisiin suhteisiin ja perhesuhteisiin. Mitat otetaan jossain siinä sivussa. Terveystarkstuksissa nousee esille isoja kysymyksiä, joihin terveydenhoitaja ja lääkäri puuttuvat ja ohjaavat avun piiriin. Psykologi ei välttämättä tapaa lainkaan vaikeimmin psyykkisesti oireilevia, koska nuoret tarvitsevat jo erikoissairaanhoidon apua eikä pompottelu luukulta toiselle ole kenenkään etu. Terveydenhoitaja, kuten jokainen koulun aikuinen, joka saa tietoonsa lapsen tai nuoren hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavaa tekee yhteistyötä lastensuojelun kanssa.

Terveydenhoitajan rooli kouluyhteisössä on läpileikkaava. Terveydenhoitajan rooli oppilashuollossa on kaikki toimijat läpileikkaava. Kun ainoana toimijana tapaa vuosittain jokaisen koulun oppilaan, saa aika hyvin käsityksen siitä, miten lapset ja nuoret voivat, mutta myös miten kouluyhteisö voi. En halua tällä kirjoituksella vähätellä kuraattorien ja psykologien tekemää työtä. Haluan ainoastaan selventää oppilashuollon rakennetta ja kolmen keskeisen toimijan rooleja ja työnkuvaa sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Muistetaan, että oppilashuoltoon kuuluu myös ohjaus ja erityisopetus.

Aihe on laaja ja tulenkin käsittelemään oppilashuollon keskeisiä kysymyksiä, kuten yhteisöllisen työn merkitystä vielä erillisissä postauksissa. Tällä hetkellä toiminnan kehittäminen hukkuu eri toimialojen siilojen välissä ammottavaan kuiluun, juupas-eipäs- keskusteluun ja organisaatioiden jäykkyyteen. Siltoja on vaikea rakentaa jos metsää ei nähdä puilta organisaatiotasollakaan.

Ei ihme, että lapsi ja nuori, se tärkein, on eksynyt metsään.