Huomaan, että minun on vaikea hengittää rauhallisesti. Leukaluissa kiristelee. En osaa etäännyttää itseäni kirjoittamaan tästä aiheesta kuin tarkkailija. Ehkä se onkin juuri siksi niin tärkeä asia sanoittaa.

Entä, jos auttaja ei autakaan? Entä, kun ammattilainen, jolle alaikäinen raottaa salaisuuttaan, kääntääkin katseensa pois, vähättelee ja kieltää? Entä, kun aikuinen ei olekaan turvallinen ja lapsen luottamuksen arvoinen?

Aikuisuuteen ja ammattilaisuuteen kuuluu koulu- ja oppilaitosyhteisöissä työskennellessä vastuu. Tässä roolissa on pystyttävä sanoittamaan maailmassa tapahtuvaa pahaa, kyettävä ottamaan alaikäinen siipiensä suojaan ja huolehtia, että hän on turvassa. Aikuinen, jonka selkäranka ei sitä kanna, on väärässä paikassa.

Suuria sanoja. Tiedän. Mutta jokaisen hyssyttelyn ja vaikenemisen valinnan kääntöpuolena voi olla lapsen kärsimyksen jatkuminen. Mihin olisi tässä maailmassa tärkeämpää puuttua? Ehkä suuret sanat ovat siksi aiheellisia.

Kollegoilta kuulen samaa surullista tarinaa. Silmien sulkeminen ei ole siis yksittäinen vahinko tai ymmärtämättömyyden seuraus, vaan tietoinen valinta olla auttamatta. On aikuisia, joille nuori on aikaisemmin kertonut väkivallasta, itsetuhoisista yrityksistään, insestistä, eikä tuo aikuinen ole tehnyt asialle mitään. Ei ainuttakaan valintaa auttaakseen, rakentaakseen lapsen ympärille turvaverkkoa tai suojatakseen nuorta. Ei. Hän on selittänyt asian parhain päin tai vaihtanut puheenaihetta. Jatkanut kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Sulkenut silmänsä.

Hauras hetki on ohi. Nuoren luottamus on ruostunut takalukkoon.

Vuosia myöhemmin tällaisia kohtaamisia on noussut uudelleen esille. Ehkä jonkun toisen ammattilaisen vastaanotolla. Onneksi edes silloin. Vaikeampaa kuin nuoren pelon/ ajatusten/ kaltoinkohtelun kuuleminen ja siitä aikuisen vastuun kantaminen, on rauhoitella itsessään vihaa, joka sydämeen syttyy, kun joutuu todistamaan tällaista toimintaa. Tuntuu mahdottomalta ymmärtää. Etenkin ammattiroolissa toiminta on epäeettistä ja anteeksiantamatonta.

Millaisia ajatuksia aihe herättää teissä?

Kirjoittaja muistuttaa myös, että valtaosa meistä haluaa tehdä parhaansa auttaakseen. Silloin se näkyy tarpeena konsultoida, kysyä neuvoa ja hakea tukea. Tilanteet eivät ole koskaan helppoja ja harva niistä selviää ilman moniammatillista tukea. Jokainen meistä tunnistaa, tilanteen, jossa ei voi olla eettisesti auttamatta. Ja silti on niitä, jotka voivat.