Lukijan ääni – Reunalla. Negatiivisuuden vastavoima?

Lukijoilta on alkanut tupsahdella postia. Suurkiitos niistä ❤ Viestit vahvistavat Hyvinvoinnin akatemian vainua siitä, että koulumaailmassa on paljon vaiettuja puheenaiheita. Häpeän seittejä, joille on syytä aloittaa kunnon syyssiivous!

Tämä teksti syventää hienosti pohdintaa työyhteisöissä lymyävän negatiivisuuden auran olemassaolosta. Se, jos mikä vaientaa kehityksen ja myönteisyyden kuin halla, joka saa syksyisin puut varistamaan lehtiruotinsa. Mitä minä voisin tehdä muuttaakseni dynamiikkaa?

Kirjoittaja on toiminut oppilashuollollisessa tehtävässä n. 20 vuotta.

Ihmisten kanssa tehtävässä työssä yksi tärkeimpiä asioita on kommunikaatio. Asiakastyössä korostuu taito kuunnella. Näitä kahta asiaa olen ajatellut viime aikoina paljon, kun olen miettinyt työtäni.

Välillä on päiviä, jolloin haluan sanoa kaikesta ja suusta tulee vain valitusta. Nykyisin yhä useammin on päiviä, jolloin en enää jaksa ympärillä leijuvaa negatiivisuuden kuplaa, jossa olen jumissa.

Haluaisin immunisoitua sille, mutta en osaa. Haluaisin, että minussa olisi suodatin kaikelle sille negatiivisuudelle, joka joistakin ihmisistä vyöryy päälle. Samalla kuitenkin ymmärrän heitä. Taustalla on turhautumista, uupumista, tarvetta tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista, silloinkin, kun se ei ole mahdollista

Mutta samalla haluaisin puhkaista tuon negatiivisuuden kuplan.

Haluaisin että kaikki tajuaisivat, mikä voima myönteisyydellä on. Enkä tarkoita nyt mitään nami-nami-lantionpyörittelyä, vaan ihan sen tunnistamista, että nyt mulla alkaa tämä negatiivinen tunne puskea joka tuutista ulos, eikä tästä seuraa mitään hyvää.

Usein vähemmän rakentavasti ulos tuodut tunteet ja ajatukset saavat aikaan lumipalloefektin, etenkin jos ympärillä ei ole ketään sitä pysäyttämässä

Muutos ei voi olla vain esimiehen tai yksittäisen kollegan vastuulla. Tarvitaan rohkeutta. Joku, joka uskaltaa sanoa ääneen: huomaatteko mitä tapahtuu? Tarvitaan niin turvallinen työyhteisö, että tähän ulostuloon muutkin voisivat yhtyä. Tarvitaan sellaista yhteishenkeä, että me muutetaan tämä suunta.

Realisti minussa kuitenkin sanoo, että tästäkin huolimatta aika monella työpaikalla on silti se “mutku”-tyyppi. Pitää siis kuitenkin kääntää katse takaisin itseen. Voisinko minä tehdä jotain? Mitä minä voisin tehdä?

Kun puhutaan tässä yhteydessä naisvaltaisesta alasta, on kautta aikain tupattu ajattelemaan, että joukossa on voimaa. Kukaan ei oikein yksin uskalla nousta huutelemaan mitään.

Ja se on jotenkin surullista.

“Reunalla – kaunis on maailma
Reunalla – rohkeus on voimaa
Reunalla – loistavaa tunnelmaa
Reunalla – hetki on aikaa (ennen kellonlyömää viimeistä)”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s