“Mä nään tähtii. Mä vaan hiihdän. Mä rukoilen. Mä hiihdän. Sun lapset kasvaa. Mä vaan hiihdän. Meret nousee. Mä hiihdän”

Erin teki hienon version Antti Tuiskun biisistä.

Tänä syksynä olen “hiihtänyt” paljon. Kävellyt, maadoittunut, karistanut tarttuvia tunteita. Etten kyynistyisi. Etten turhautuisi. Siihen ei ole syynä oma elämä. Ei työ. Nuoret tai perheet. Ei. Sen, jos jonkun minä osaan.

Syynä on ympäristö ja yhteiskunta, jossa työtäni teen. Asenteet, jotka saavat tunteet läikkymään yli.

Teen työtä, jonka jokainen ajattelee osaavansa. “Sähän annat vaan särkylääkettä” “Onko ollut paha flunssakausi, kun oot koko ajan varattu?” “Sulla on toi oma työhuonekin, ihanaa, ei meillä muilla vaan.”

Laskeskelin, että olen tehnyt 18 työvuoteni aikana noin 40 000 asiakaskohtaamista. Toki joukkoon mahtuu särkylääkettä ja flunssaakin, mutta työ on olennaisesti ihan jotain muuta, vaikka ympäristön on sitä vaikea tiedostaa ja ehkä tunnustaakin.

Kouluissa keskustellaan nykyisin ihan jokaisena päivänä toivottomuudesta, masennuksesta, ahdistuksen lamauttavasta kierteestä, perheiden vaikeista tilanteista, liiallista vaatimuksista ja odotuksista.

Huoneissa ojennetaan nenäliinaa, kurkataan varoen viiltelyjälkiä, halataan ahdistuksesta vapisevaa. Sanoitetaan nuorten syviä salaisuuksia vanhemmille. Otan vastaan vanhempien pelon. Joudun kävelemään luurangon laihaksi riuduttaneen nuoren itsemääräämisoikeuden yli. Perheiden yli. Joudun tekemään lastensuojeluilmoituksia. Nopeita päätöksiä. Yksin.

Vuosiin ja eri kouluihin mahtuu paljon. Olen selvittänyt nuorten kanssa ajatuksia itsemurhayritysten jälkeen. Minulle on kerrottu seksuaalirikosten kohteeksi joutumisesta, uhkauksista, perheväkivallasta, hyväksikäytöstä, huumeista ja rikoksista, vakavista sairauksista, kuolemasta. Minut on uhattu ajaa kuoliaaksi, minua on lyöty, uhattu teräaseella, seurattu vapaa-ajalla, heitetty tavaroilla. Minusta on tehty valitus. Aiheeton.

Jokainen on palkkansa ansainnut. Minä ja kollegani teemme tätä postimiehen palkalla. Koska välitämme nuoristamme. Puolustaen oikeutta kasvaa onnelliseksi ja yhdenvertaiseksi, oikeutta saada apua. Jokainen meistä voi olla joskus heikoilla. Silloin tilanteessa ei auta ylemmyys tai tuomitseminen. Nuorilta suoraan tuleva palaute on pakahduttavaa, vilpitöntä ja aitoa. Muualta tarjoillaan lähinnä riittämättömyyden kokemusta.

Mutta. Olen taas “hiihdellyt” joitakin päiviä ajatuksia laduilleen. On kovin vaikea taipua siihen, että niin moni luulee osaavansa työni paremmin kuin minä, ymmärtämättä siitä heijastustakaan. Ylemmyydentunto on ollut vaikea kohdata tämän kaiken jälkeen.

Flunssakausi on ihan vaan flunssakausi. Niitä tulee ja menee. Kuin aaltoja. Kaikki muu on tässä ja nyt. Viime vuosina on ollut myrskyisempää.

Olkoon tämä samalla myös ylistys mun koulu- ja opiskeluterveydenhuollon kollegoilleni.

♥️ Ootte super ♥️

– Terveydenhoitaja, alalla 18 vuotta

Facebookista se lähti. Kuten moni ajatus tänä päivänä. Julkaisin tuon päivityksen melko tavallisen viikon päätteeksi, “hiihdeltyäni” taas kertynyttä kuormaa mittasuhteisiinsa. Enkä taatusti aavistanut kuinka hienon keskustelun se viritti.

Hyvinvoinnin akatemia antaa äänen kouluissa työskenteleville ammattilaisille. Täällä vierailee opettajia, terveydenhoitajia, erityisopettajia, kuraattoreita, psykologeja, keittiöhenkilökuntaa… Heistä jokainen saa tuoda julki oman, rehellisen näkökulmansa koulujen ja oppilaitosten arjesta.

Olemme välttämättömän muutoksen edessä. Tulevaisuuden työelämä vaatii uudenlaisia taitoja. Koulutuksen tulee elää ajassa. Samaan aikaan nuorten mielenterveyspalveluiden tarve on on kasvanut selvästi. Jonkun on muututtava. Paitsi yhteiskunnassa, myös kouluyhteisöissä ja sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Kirjoittajat jakavat huolen lasten ja nuorten sekä oppilaitoksissa opiskelevien hyvinvoinnin kehityssuunnasta sekä palveluiden riittävyydestä. Samalla haluamme avata niitä tunteita ja ajatuksia, joita työ meissä herättää. Haluamme rakentaa aitoa moniammatillista keskustelua, oppia toisiltamme ja pohtia yhdessä ajassa nousevia, opetusta ja koulutusta sekä oppilashuollon palveluita koskettavia teemoja.

Tervetuloa aitiopaikalle kouluun, yhdelle lapsuuden ja nuoruuden kivijaloista!

---

Kirjoittajat työskentelevät erilaisissa kouluissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomea. Kuvatut tarinat on muokattu, eivätkä ne kerro yksittäisistä tapauksista. Aihepiirit ovat kuitenkin niitä, jotka ovat meille työssämme arkea.

Keskustelu vie maailmaa eteenpäin. Uskomme, että avoin näkemysten vaihto lisää ymmärrystä siitä, miten muut maailman näkevät. Rakentava kritiikki ja hyvät argumentit parantavat myös yhteiskunnallisia päätöksiä. Kirjoitathan siis asiallisesti ja rakentavasti. Kommenttien tulee olla hyvien tapojen mukaisia. Kunnianloukkaus, kiihotus kansanryhmää vastaan tai yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ovat rikoslain nimekkeitä. Moderaattoreilla on oikeus poistaa asiattomat tai muuten sopimattomat viestit kokonaan tai osittain ja ilman perusteluja.